maanantai 3. lokakuuta 2016

#23 Hilla & Hiski

 Tälläkertaa jaan teille mun tekemän koosteen ratsasteluista Hiskillä. Videolla näkyy myös mun tänhetken suurinta ongelmaa. Kun Lotta oli vieressä opettamassa, istuin ryhdissä, rentona ym. Heti kun menin vähän itsenäisemmin niin jännityin, painuin etukumaraan ja jännityin kädestä. Leirikisapätkissä istun melko rentona, mutta silti en sillä tasolla mitä pitäisi.

torstai 1. syyskuuta 2016

#22 Mietteitä leiristä 10.-14.7.

Heissan, paluu leiriltä oli varmasti jokaiselle Sarin asiakkaalle osaltaan raskas, mutta mulla leirin jälkeiset fiilikset oli aika musertuneet. 

 

Oon palannut ratsastajana aiemminkin maan pinnalle monta monta kertaa, ja joutunut miettimään mun tasoa uudelleen. Leirin aikana kuitenkin palasin ihan todella paljon alaspäin ns. omasta tasostani. Uskallus ja taidot loppui kesken mm. kun menin suokkiruuna Erä-Leevillä - ts. "Leevillä" - joten mentiin sitten koko tunti käyntiä pienellä neliöllä, sekä kahdeksikolla keskellä kenttää. Ratsastin myös suurimman osan leiristä suokkiruuna Santalan Hiskillä, eli Hiskillä, jonka kanssa ei edes laukattu kertaakaan, vaikka sille meinattiinkin rikkoa, kun vauhti kiihtyi vähään liikaakin. 

Nyt oon vihdoin saanut kerättyä ajatuksia kasaan, ja oon valmis kirjottamaan leiristä muillekin. Postaukseen en sisällytä tuntien ulkopuolista elämää laisinkaan, vaan keskityn itse ratsastuksiin.


Ensimmäiset tunnit nakkas mut jo aika maahan. Koulutunnin, ja leirin ensimmäisen tunnin menin trakhener-tamma Dellalla. Della oli oikein kiva, vähän liian hidas pohkeelle mun makuun, mutta ihan liian iso hevonen mun ratsastettavaksi. Della on rakenteeltaan kokonsa lisäksi mulle epäsopiva, joten näytin selässä lähinnä alkeiskurssilaiselta. Tunnilla tehtiin oikeastaan vain pääty-ympyrällä siirtymisiä ravi-käynti ja käynti-laukka, sekä ravi-laukka.


Toisen tunnin menin jo Hiskillä, mutta olin alusta asti ihan häntä koipien välissä, oli se sen verran haastava hevonen. Mentiin oikeastaan koko tunti keskellä kenttää, ja mua opetti yksityisesti leiriavustaja Lotta, joka oli ratsastanut Hiskiä kesän ajan. Harjoteltiin ihan vaan sitä, että oon rentona ja osaan olla välillä vaikuttamatta hevoseen niin paljon mun vartalolla, sekä oikeanlaisia ja tehokkaita pidätteitä, Hiskiä kun ei oikein voi kuvailla muuta kuin sanalla REIPAS. 


Lopputunnista meillä meni kuitenkin ilmeisesti ihan hyvin, kun ravailtiin jo ihan sujuvasti, mentiin rauhassa ja siirtymiset onnistui. Kaiken lisäksi Sari halusi meidän menevän ravipuomeja uralla. Mentiin siis kuitenkin ns. soikeaa tietä, eli ravasin puomien yli, ja käännyin lähestulkoon heti kaarevalle uralle, tein ympyröitä rauhoitellakseni ravia tarpeeksi ja uudestaan kaarevalla tiellä uralle, jolta ravipuomit. Pari kertaa sujui ihan hyvin, vaikka tahti katosikin aina puomien jälkeen ja jouduin rauhoittelemaan heppaa.


Tiistain aamutunnin menin Leevillä, tunnista ei tosiaan ole kauheasti kerrottavaa, sillä päädyin kävelemään keskelle kenttää ja totuttelemaan heppaan. Iltatunnilla meillä oli kavaletteja ja menin blogistakin tutulla eestinheppa Aksulla.


Aksu oli alusta asti ihan ok, vähän hidas, mutta silti ok. Jossain vaiheessa se keksi pelätä Lottaa, joka oli laittamassa vesiä tarhoihin, ja alkoikin suoraan sanottuna perseilemään mulle. Se hoksasi, että en ratsasta tarpeeksi topakasti, joten se ei suostunut yhdessä välissä edes menemään toiseen päätyyn, ja laukkaympyrälläkin se lähti mihin sattuu. Mulla oli aamuisen tunnin jäljiltä itku kurkussa, ja musta tuntu siltä, etten osaa mitään. Sari joutuikin vähän komentamaan mua, että ratsastaisin kunnolla, enkä vaan luovuttaisi ja matkustelisi. Kyllä meillä tiet sujui muuten hyvin, myös "hypyt". Illalla nukkumaan mennessä oli kuitenkin vähän sellainen fiilis, että vois lähteä jo kotiin.


Keskiviikkoaamuna mulle oli laitettu ratsuksi Hiski. Olin samaan aikaan hieman kauhuissani ja innoissani. Aikasempi tunti ei jättänyt kunnolla mitään fiilistä, että tuota pelkään, tai tuohon oon todellakin tykästynyt. Tämä tunti kuitenkin muutti oikeastaan kaiken. Tunnilla Lotta oli jälleen aluksi mukana, ja mua ohjasikin kaksi eri ihmistä. Mun tuli parhaani mukaan mennä samoja juttuja kuin muut, mutta aina jos vauhti lähti Lotan mielestä yhtään kiihtymään liikaa, pyysi hän meidät ympyrälle ja rauhoitteli pääasiassa mua, jotta heppakin rauhoittuisi. Tunnin tehtänä mentiin lyhyet sivut käyntiä, pitkät ravia, tai välillä vastaavasti muuten ravia, mutta kulmiin voltit käynnissä. Tai ainakin minä pyrin tekemään niin ":D".


Iltatunnilla menin jälleen aksulla, ja meillä oli vuorossa esteet. Tälläkertaa olin hieman paremmalla fiiliksellä lähdössä tunnille, ja mulla olikin heti paljon topakampi asenne. Hyppäsin oikeastaan yhdellä kädellä, sillä toisella kädellä jouduin naputtelemaan raipalla perseelle, jotta vauhti ei hyytyis ennen estettä. Esteet pysyi mulla kyllä ihan kavalettikokoisina, mutta eipä tuolla vauhdilla oltais isompia edes päästy ylitse.


Torstaiaamuna, sain jälleen ratsukseni Hiskin ja tälläkertaa meninkin kokonaan Sarin opetuksessa. Tehtävänä oli taivuttaa hevosta, saada se rauhalliseksi, mutta aktiiviseksi. Mentiin koko tunti rata pituushalkaisijaa, aina suuntaa vaihtaen. Ravissa meillä oli hieman ongelmia rauhallisuuden kanssa, mutta ei me sentään mitenkään vaarallista vauhtia menty. Hiski tuntui kokoajan olevan jäykempi toiselta puolelta, ja mulla oli siksi itselläkin ongelmia tasaisen tuntuman kanssa. Jouduin muutenkin keskittymään niin moneen asiaan samanaikaisesti, että oli vaikea keskittyä myös siihen. Sari antoikin mulle luvan pysäyttää hiskin vaikka aitaan pahki, mikäli pidätteet ei menneet läpi. Muutaman kerran saatiin halkaisija mentyä ravissa rauhallisesti, ja siirryttyä nätisti takaisin käyntiin. Tässä vain huomasi todella selvästi mun puolierot tuntumassa ja ratsastuksessa, sillä aina toisesta suunnasta tullessa mentiin liian lujaa, ja toisesta suunnasta taas mentiin rauhassa ja hyvin.


Tässä välissä meillä tuli siivota leiritalo, ja jouduinkin imuroimaan yläkertaa sillävälin, kun Sari jakoi meille hevosia leirikisoihin. En itse siis ehtinyt paikalle, mutta mieltä lämmitti kuulla, että Sari oli antanut mulle Hiskin, koska osaan ratsastaa sillä hyvin.

Leirikisaratana meillä oli ns. sekarata. Radalla oli ravipuomit, yksittäisiä puomeja ja muutama este. Lähtö otettiin kenttäradan tapaan, lähtömerkillä 3-2-1-Ratsasta!. Muilla radalla oli siis tosiaan ihan hyppyjä ja määrätyt askellajit, mutta minä sain päättää menenkö radan ravi, vai käyntiratana. Verkassa mulla oli kuitenkin senverran ongelmia ravin kanssa, että päätin mennä sen käynnissä. Virhepisteet mulla ois tullut, mikäli olisin ottanut yhdenkään ravi-askeleen.


Rata meni ihan superhyvin! Hiski oli rauhallinen, pikemminkin eteenpäinratsastettava, kuin liian menevä. Käyntipuomitkin mentiin ilman kolautuksia, ja hevonen tuntui kevyeltä, sekä helpolta ratsastaa. Saatiinkin siin 0 virhettä, mikä ei oikeastaan merkannut mitään. Kaikki palkittiin kokonaisilla suklaalevyillä!

Kisaradan aikana ehdin vahvistaa ihastukseni Hiskiin, ja kotona on tullut vuodatettua kyyneleitä kyllä. Hiski opetti todella todella paljon mulle leirin aikana, enkä malta odottaa pääseväni kokeilemaan taitojani jonkun muun hevosen selässä. On tässä tullut toivottua lottovoittoa, jotta voisin Hiskin itselleni ostaa, mutta karu totuus on, että en sitä voisi kuitenkaan ostaa, kun mulla ei taidot riitä sen kanssa. Hieno hevonen kuitenkin herra on.  Elämäni parasta aikaa oli olla hänen selässään.


 

Vielä tähänkään mennessä, en ole päässyt ratsastamaan leiriltä lähdettyäni. Ei ole ollut aikaa, eikä rahaa. Tavoitteena on nyt kuitenkin päästä pikkuhiljaa Ruukkiin ratsastelemaan, ja kokeilemaan vieläkö muistan sen, mitä Hiski ja Sari mulle opettivat. Ensikesänä en todennäköisesti enää leireilemään lähde, mutta jospa silloin pääsisin harrastelemaan tätä muuten hieman aktiivisemmin.
Keväällä olen lähdössä Ruotsiin työssäoppimaan sukulaisten luo, ja ehkäpä pääsen ratsastelemaan heidän hevosillaan, taikka sitten jollekin paikalliselle ratsastuskoululle.

Tämä loppupostaus on ehkä hieman itsensä toistelua, ja turhaa höpöttelyä, mutta en jaksa tätä kesken koulupäivän alkaa oikolukemaan. Elämässä on tapahtunut paljon pieniä muutoksia, jotka väsyttää ja kuluttaa aikaa melko paljon. Tärkein päämäärä mulla on kuitenkin nyt päästä valmistumaan mahdollisimman nopeaa. Ensi kertaan, milloin se nyt sattuukaan tulemaan. Postausaiheita mulla ei ole ennen seuraavaa ratsaille nousua, mutta toivepostauksia voin toteuttaa, mikäli te niitä haluatte.  

Kommentia siis kehiin!

perjantai 8. heinäkuuta 2016

#21 Hyvää, huonoa ja vähän siltä väliltä.

Eilen torstaina 7.7. lähdettiin jälleen matkaamaan kohti Oulua. Siellä kaarrettiin saman tallin pihaan, kuin viimeksi - Äimäraution ratsastuskoululle.

Alunperin meillä oli tarkoituksena Irjan kanssa ratsastaa samalla tunnilla, mutta työntekijöillä oli käynyt sekaannus ja Irja ei sitten ollutkaan mahtunut mukaan. Noh, Irja siirtyi sitten kameran taakse ja minä menin varustamaan ratsuani. Tästä voikin päätellä että kuvat jälleen hänen käsialaansa! 

Ratsuna mulla oli tälläkin kertaa ihanaakin ihanampi Bella. Mulla oli jostain syystä tosi paljon ongelmia sen varustamisessa, joten Irja saikin sitten laittaa sille suitset päähän. (mä en ihan oikeasti vaan yltänyt :D)


Bella on siitä mulle harvinainen ihastus, että se ei oo mikään kaikista menevin hevonen. Sitä saa välillä ratsastaa ihan kunnolla eteen ja varsinkin käynnissä se liikkuu mun alla todella tahmaisesti, kun en oo noilla estetunneilla saanut työstettyä sitä käyntiä. Laukassahan me pääosin hypätään.

Verkkailtiin siis itsenäisesti, ja olin ilmeisesti vähän hidas verkkaamaan, sillä jo mun ensimmäisen laukkapätkän jälkeen alotettiinkin tehtävää. Mulle on kuitenkin tärkeetä se, että en lähde liian nopeasti tekemään ravi- tai laukkatyöskentelyä, varsinkaan kun tulossa on hevoselle varmasti rankka estetreeni. Vaikka se verkka venyis ja hyppyjä ehdittäis ottaa vähemmän, niin silti verkkaan heppani mielummin tarpeeksi rauhalliseen tahtiin. 


Ekana tehtävänä meillä oli siis ihan vaan yksittäinen ristikko ponnistuspuomilla. Lähdettiin tulemaan sitä vasemmasta kierroksesta ravissa parikertaa. Bella toimi tässä ihan hyvin, joskin ekalla kerralla otti aika järjettömän tuntoisen loikan. Toisella kerralla tahtikin oli vähän reippaampi, jolloin hyppykin sujui sitten paremmin. 


Hetken kun oltiin verkkaristikkoa tultu, niin alettiin tulemaan samassa suunnassa seuraavaa tehtävää. Linjalla oli kavaletti, ravipuomit ja toinen kaveletti. Lähestyttiin ensimmäistä kavalettia laukassa, otettiin senjälkeen raviin ja harjoitusravissa tehtiin ympyrä puomien ja kavaletin väliin. Tästä vielä ravipuomit, joiden jälkeen laukannosto ja laukassa samanlainen ympyrä puomien ja toisen kavaletin väliin, josta kavaletin yli laukassa. Allaolevasta kuvasta näätte varmaan paremmin idean.

Tää sujui ihan ok. Ekalle kavaletille tuli aluksi tosi huonoja hyppyjä ja pari kertaa jyrättiin se ihan kunnolla. Kaks viimestä kertaa tais kuitenkin sujua jo paljon paremmin. Raviin siirtyminen oli mulle hieman vaikee, sillä siinä piti toimia niin nopeesti ja istunnalla mä en sitä raviin niin nopeasti saa, joten ohjasta piti ottaa vähän enemmän. En kuitenkaan omasta mielestä joutunut ottamaan kovin lujasti, joten siitä plussaa. Ravipuomitkin meinattiin sekottaa ihan kokonaan. En hahmottanut yhtään, mitä vauhtia meillä niille piti tulla ja tultiinkin aluksi ihan liian reippaasti. Välit oli niin lyhyet, että ravi sai olla tooosi rauhallista. Laukannosto suju tähän suuntaan ihan hyvin, ja jälkimmäiselle kavaletille tuli kokoajan ihan hyviä hyppyjä. 

Vaihdettiin suuntaa, ja tultiin sama toisesta suunnasta. Oikea laukka on Bellalle ilmeisesti vaikeempi, joten jouduttiin monesti nostamaan jo ennen ekaa kavalettia laukka uudestaan. Hypyt suju ihan hyvin, ravipuomit myös. Selvästi alko olemaan jo jonkinlainen käsitys siitä, miten tätä heppaa pitää missäkin tilanteessa ratsastaa. Ainut ongelma meille oli ravipuomien jälkeinen laukannosto. Taisin nostaa laukan liian nopeasti niiden jälkeen, jolloin se tais olla jokakerralla väärä ja sitä siinä sitten vaihdeltiin välillä jopa toista ympyrää tehden. 



Samaan suuntaan lähdettiin tulemaan linjaa hieman muutettuna. Ravipuomeista tehtiin okseri, aluksi melko pieni. Ihan aluksi tällä tehtävällä tultiin välit viidellä laukalla, eli suht. normitempoista laukkaa Bellalle. Tätä tehtiin niin kauan, kunnes molempiin väleihin sai kaikki sujumaan sen viisi askelta. 


Muutettiin tästä niin, että laukkoja otettiin väleihin vain neljä. Bellalle laukkaa piti venyttää ihan kunnolla, ja siltikään ei taidettu saada ekaan väliin sujuvasti neljää kuin kerran. Musta tuntu ihan tosissaan joltain sukellusharrastajalta siellä selässä, kun pari kertaa tultiin oikeasti ihan mielettömän lujaa, mutta silti laukka ei osunut kunnolla ja yritin vaan parhaani mukaan olla hypyssä mukana. Kuvista katsottuna en ihan niin järkyttävältä näyttänyt kun luulin, ja jalkakaan ei heitä kamalan taakse. Olin kuitenkin ihan mielettömän tyytyväinen ponskiin, kun päästiin ainakin kerran siihen neljään laukkaan. 

tässä vielä viidellä laukalla  ja okseri pienempänä
Tässä okseri n. 70cm ja mentiin lujaa!!
Loppuraveissa fiilistelin vaan, kuinka kivalta heppa voikaan tuntua. Istunta mulla oli kyllä siinä ihan hukassa. Istun ns. kananperseistunnassa kun keventelen. Eli siis selkä notkolla, pylly takana ja ylävartalo edessä. Nättiä eikö? Loppukäyntienkin aikana ajattelin vaan, etten halua edes tulla alas. 



molemmat ihan kartalla
Oon luullut, etten koskaan enää törmää yhtä kivaan hevoseen, kuin Linda, mutta näemmä törmäsin. Pakkohan tuonne on vielä jossain välissä eksyä Bellaa moikkailemaan, ja pääseehän tuota  äimiskällä hyppäämään hyvään opetukseen. Enskerralla taidan tosin varata koulutunnin, jospa pääsisin Jaanan oppeihin parantamaan mun ratsastusta. Siitä ei vaan oo tietoa, että millonkahan raaskin tuollaseen hupiin laittaa rahaa taas!

Kuten viime postauksessa sanoin, niin ylihuomenna on lähtö Sarille. Leirillä näkyillään taas Irjan kanssa, ja onhan siellä paljon muutakin porukkaa ja kaikki meidän leiriporukasta on kyllä osoittautunu toosi kivaksi ainakin whatsapp -ryhmän perusteella, Ronja ja Silja muutenkin mitä ollaan tavattu. Leiriltä saatte kuulumisia viimeistään, kun kotiudun, mutta saatampa päivitellä ainakin blogin instagramiin vähän kuvia sepostuksineen.

Onkos mun lukijoilla tulossa tälle kesälle heppaleiriä? Minne ja milloin olette menossa, sekä mitäs ootatte leiriltä? Itse odotan rankkoja treenejä ja paljon hauskoja hetkiä!

maanantai 4. heinäkuuta 2016

#20 Hyppytunti äimärautiolla

Milo. Kuva napattu Äimiskän nettisivuilta tiedoista. TÄÄLTÄ
Ihan ensimmäisenä, kuvista kiitokset ihanalle Irjalle. Löytyy instagramista @hunt.zilla !

30.6. Saavuin ukkosmyrskyn saattelemana Äimärautiolle. Tallissa mua odotti ystäväni Irja, ja mulle jaettu ratsu Milord - "Milo" - seisoskeli karsinassaan. Alettiinkin heti kasaamaan varusteita karsinan eteen, sillä oltiin aikataulusta hieman jäljessä. Ennen kuin alettiin harjailemaan ponia, niin käytiin rakentamassa parit esteet maneesiin.

Hoitaessa Milo oli oikein kiltisti ja saatiinkin se melko nopeasti valmiiksi kahdestaan. Ensimmäinen ongelma tuli vastaan kun tallista piti lähteä maneesille. Pariovista vain toinen ovi avoinna, mutta sen kohdalla oli muoviset kärpäsläpät. Kokeiltiin muutaman kerran ponin kanssa mennä siitä läpi mutta totesin, että eihän tää tuosta mene. Meinasin jo vähän panikoida, mutta tajusin kuitenkin kokeilla toista ovea ja sehän aukesi myös. Päästiinkin turvallisesti maneesiin, ja siellä nousin penkiltä selkään, sillä Milolla olikin lampaankarvasatula.

Hetken aikaa käveltyäni aloittelin ravaamaan, mutta hoksattiin siinä vaiheessa että poni ontuu toista etusta, joten hyppäsin alas ja käytiin hakemassa mulle toinen ratsu. 


Tälläkertaa se oli appaloosatamma Bella. Karsinasa hepo näytti vähän hapanta naamaa, luultavasti koska keskeytettiin sen kauneusunet. Mua vähän jännittikin nousta sen selkään, mutta selkään päästyäni jännitti vielä enemmän. Tamma oli kuulemma herkkä, ja luulin lentäväni alas sieltä heti.


Aloiteltiin todella nopeasti ravailemaan, sillä muut teki jo tehtävää. Jonkinaikaa ravailtiin ja totuttelin hevoseen, ja sitten otettiinkin jo laukkaa ja aloin tulemaan samaa tehtävää kuin muutkin.
haha siis tuossa tekstin ala ja yläpuolella olevat
 lilat viivat ei oo esteitä, vaan
 laitoin tuohon kuvaaamaan linjaa.
Lähdettiin tulemaan vasemmassa kierroksessa laukassa toisen pitkän sivun linjaa, jossa ihan aluksi kaikki oli vaan puomeina. Aluksi kaksi puomia innarivälillä, jonka jälkeen väliin piti saada 6 taikka 5 laukkaa ja taas puomi. Ihan ekalla kerralla en tukenut tarpeeksi ekojen puomien aikana, joten tiputtiin raville ja en sitten alkanut välissä nostamaan laukkaa uudestaan, sillä Bellalle oli ilmeisesti laukannostot suoralla vielä hieman vaikeita. Tultiin toisen kerran ja tällä ei taidettu saada askelta sopimaan väliin, mutta kolmannella kerralla väliin saatiin 5 laukkaa.

Vaihdettiin suuntaa ja tultiin samaa toisesta suunnasta. Kohta vaihdettiin väliin vain neljä laukkaa, eli tässä vaihdettiin tosi sujuvaan laukkaan. Pian päädyn puomi nostettiin kavaletiksi, tultiin parikertaa ja senjälkeen myös sitä edeltävästä tehtiin ristikko.

Otettiin jonkinverran välikäyntejä, ja vaihdettiin suuntaa. Alettiin tulemaan toisen pitkän sivun jumppaa. Aluksi esteet oli ristikkoina, mutta nopsaa ne nostettiin pystyiksi. Mulla oli ihan toosi paljon hakemista tuon hepan kans, että miten siellä tulee esteen päällä istua ja miten saan sen tuotua esteelle sopivaa tahtia. Aluksi tultiin liian hitaasti, ja kohta tultiin liian reippaasti mutta loppua kohti homma lähti paraneen kokoajan. Ihan viimeisenä tulin linjan kaksi kertaa peräkkäin, jolloin jumpan viimeinen oli aluksi pystynä, ja toisella kerralla okserina. Korkeutta huimat 65cm. (Se tuntu ja näytti selästä kyllä tosi pelottavalta kun homma ei ollut sujunut oikein kunnolla.) Tän viimesen tehtävän aikana tulin ainoat omasta mielestäni hyvät hypyt koko tunnin aikana. Olin suht hyvin esteen päällä mukana, askel sopi jumpalle tullessa, eikä vauhti hyytynyt välilläkään.

Ekoja kertoja jumpalla
Jumpalla hieman edistystä.
Viimeinen hyppy (?)
Ponista tykkäsin kyllä todella paljon. Se oli hieman puoliverisen tuntoinen, mutta silti siinä oli jotain kylmäverisen piirrettä. Ravi Bellalla oli oikein kiva, ja en ois halunnut lopettaa loppuraveja ollenkaan. Siihen oon ihan tyytyväinen, että mun käsi ei noussut liikaa missään vaiheessa, ja jalustimet pysy jalassa muutamaa alkutunnin kommellusta lukuunottamatta. Jos menen uudestaan äimärautiolle, niin toivoisin kyllä ehdottomasti samaa heppaa. En sillä osannut hyvin ratsastaa, mutta todellakin haluaisin oppia. Koulutuuppailut olis varmasti todella kivoja tällä tammalla. Esteet ei tosiaan noussu isoiksi, mutta oon ihan tyytyväinen siihen, sillä en ois kyllä tuota isompia halunnut edes hypätä, senverran huonosti kuitenkin ratsastin.


Tällä viikolla menen joko torstaina jälleen ouluun, taikka perjantaina maaseutuopistolle ratsastelemaan, joten kannattaa seurailla blogia! En oo varma kirjoittelenko tunnista ennen ensiviikkoa, sillä sunnuntaina on lähtö leirille Sarille ja haluan viettää aikaa nyt perheen kanssa ennenkuin lähden viikoksi heppojen pariin. Koneen otan leirille mukaan, joten siellä viimeistään kirjoittelen!

lauantai 18. kesäkuuta 2016

#19 Vähän hevoshistoriastani


Hei, en ollut tälläkään viikolla ratsastamassa mun "normitunnilla", mutta into postaamiseen on suuri. Päätinkin siis tehdä postauksen koskien mun hevoshistoriaa tän viiden vuoden aikana. Mulla on suurin osa vanhoista kuvista kadonnut bittiavaruuteen, mutta laitan tähän teille niitä aarteita, mitä löydän.

Ratsastuksen alotin Raahen Ratsastuskoululla joskus keväällä 2011. Kävin tunneilla aluksi joka toinen viikko, pian sain luvan käydä jokaviikko. Sain hoitohevoseksi ihanan Torinhevostamma Sairin, joka kuitenkin menehtyi ähkyyn jo samana vuonna (ellen ihan väärin muista).

Aziza syksy 2011
Ensimmäisen kesäleirini kävin saman vuoden kesällä. Lähdin Sarin tallin alkeisyleisleirille ja siitä asti olen "vannonut uskollisuuttani" Sarille. Leirillä ratsastin ensimmäistä kertaa ikinä ilman satulaa ja sain hypätä pieniä esteitä. Leirin hurjin juttu oli ilman käsiä jumpan hyppääminen! Leirin jälkeen jatkoin vielä kesän ajan tunteja Raahessa, mutta syksyllä siirryin Sarin tuntilaiseksi. 

Eka tunti Aabralla, syksy 2011
Leirin aikana olin ihastunut ihan täysin pv.-ruuna Royal Princeen, eli Prinssiin. Tunneilla kuitenkin löysin pian uuden ihastuksen. WBP.-ruuna Aabra Lowlandin. Ensimmäisellä keralla kun näin Aabran tunnilla, se näytti todella pelottavalta. Sen ratsastaja pomppi todella ikävästi kyydissä ja veti ponia osaamattomuuttaan suusta, jota poni protestoi pukittelemalla. Ei ne mitään isoja pukkeja olleet. Päätinkin silti toivoa Aabraa seuraavalle tunnille ja siellähän se listassa luki. Ainoa ongelma oli vain se, että menimme ilman satulaa. Mua pelotti ihan mielettömästi, enkä tainnut saada edes laukata kun mua jännitti niin kovasti, että ponikin hermostui, mutta siitä lähti meidän yhteinen tie. 

Aabra 2013, estevalmennus 70-80cm?
Välissä ihastuin welsh -tamma Simona Lowlandiin(Simona), arabiruuna Azzaan(Aziza), suokkiruuna Erä-Arppaan ja suokkitamma Erä-Nellaan. Jokainen näistä oli mulla jonkin aikaa ns. vakkariratsuna, mutta aina päädyin takaisin kultaisen Aabran selkään. Tämän jakson aikana mulla oli myös kaksi vuokrahevosta, ensin vain suokkitamma Ilo ja sen jälkeen lv-ruuna Lysti. Heidän vuokraamisen lopetin kuitenkin muutaman kuukauden jälkeen.

Nella joulu 2012 70-80cm?
Jossain vaiheessa tutustuin kuitenkin paremmin suokkitamma Linda Låglandiin, eli Lindaan. Linda on edelleen mun suokkirakkaus, eikä ihanempaa suokkia oo löytynyt vieläkään. Lindan kanssa kehityin huimasti, epäonnistumisten kautta. Lindan ostaisin itselleni, jos se olisi myytävänä ja vain rahaa olisi tarpeeksi. 

Aziza syksy 2012
Kehityin 2011-2013 tuntien aikana paljon. Olin harjoitellut laukanvaihtoja, avoja, väistöjä, hypännyt 80cm tehtäviä ja osasin vaikuttaa istunnallani hevoseen melko hyvin. 2014 Syksyn kävin vielä tunneilla, mutta kevään tullessa jouduin taloudellisista syistä lopettamaan. Tasoltani olin tässä vaiheessa heC-B, mutta peräänannosta ei ollut vielä kokemuksia. 

Linda joulu 2014, 80cm?
Vuoden lopulla löysin itselleni vuokrahevosen, nelivuotiaan tinkertamma Rose's Dianan, eli Daimin. Daimin kanssa harrastelin aluksi ihan humputellen, mutta jossain vaiheessa alettiin tehdä vähän vaativampia juttuja. Kuitenkin talven tullessa, satuin tippumaan tammalta sen säikähtäessä ja pukittaessa, jonka jälkeen aloin olemaan todella epävarma. Tämän huomanneena Daimi alkoi temppuilemaan mulla ja "nakkelemaan" mua alas. Ei tietenkään millään hurjalla tavalla, vaan saattoi ihan pienestikkin pukittaa laukannostossa ja olin niin piukeena siellä selässä, että lensin heti. Tästä alkoi meidän alamäki ja alettiin menemään oikeestaan vaan ravi-käyntityöskentelyä. ¨

Daimi kevät 2015
Jossain vaiheessa Daimin omistajan tytär kävi aina laukkaamassa ensin, jonka jälkeen minä laukkasin. Alettiin pikkuhiljaa tutustua toisiimme ja sain tammaan lisää luottamusta uudelleen. Ratsastin jopa ilman satulaa. Käytiin myös yhdet koulukisat, molemmille ensimmäiset. Ratsastettiin kuitenkin aina itsenäisesti, joten mun taso laski melko rajusti tämän aikana. Opin tietenkin paljon uutta näinkin nuorelta hevoselta, mutta mun perusratsastus kärsi. 

2015 Kesällä kävin leirillä, ja totesin, että mun täytyy lopettaa vuokraaminen ja siirtyä tunneille. 

Leirin eka estetunti Tompalla, 80-90cm /Ahon talli 2015
Leirin viimeisiä tunteja Erpalla, 100cm/Ahon talli 2015
Syksystä 2015 asti olen käynyt melko säännöllisesti tunneilla Ruukin maaseutuopistolla ja olenkin kirinyt omaa tasoani nopeasti. Jopa ehkä kehittynyt hieman eteenpäin koulupuolella. Nyt 2016 kevään puolella mulla on ollut enemmän taukoja tunneista, mutta ei mitään hurjan pitkiä. Neljä viikkoa on pisin aika, johon en ole ratsastanut. 

Shira ja estetunti syksy 2015 (p.s. ei menny iha niiko piti)
Tällähetkellä oon edelleen siinä helpon C:n ja B:n välillä, rataesteinä hyppään sen 80cm ja yksittäisenä olen päässyt ylittämään kerran metriäkin. Tehtäviä olen hypännyt 80-90cm korkeudella. Daimin kanssa hyppäsin ensimmäisen kerran 90cm esteen, Ahon tallilla tehtiin 90cm tehtäviä melko hyvällä menestyksellä ja pääsin ylittämään metrin esteen suokkiruuna Erpalla. 

Aabra loppukevät 2013

Tästä on suunta vain ylöspäin, ja tarkoitus ois kehittyä tämän harrastuksen parissa niin pitkälle kuin mahdollista. Tavoitteina mulla on siisti perusratsastus, ja tämän tuloksena tietenkin herkkä, rento ja mielellään työskentelevä hevonen. Unelmana ois hypätä joskus päälle metrin ratoja, ja koulupuolella vähintään vaB. Tätä tavoittelen mahdollisimman positiivisella mielellä ja yritän löytää aina jotain hyvää ratsastuksestani.

Mitkä teidän tavoitteet on ja minkäslainen teidän historia on hevosten parissa? :)

maanantai 13. kesäkuuta 2016

#18 Juokse hepo hiljaa

Heipähei taas tällaisen pidemmän tauon jälkeen. En oo käynyt neljään viikkoon ratsastamassa, mutta viimeviikon perjantaina lähettiin porukalla Sarin tallille pienryhmätunnille.

Tunti alkoi jo kymmenen aikaan, joten lähdettiin kahdeksan aikaan ajelemaan. Matkalta napattiin kyytiin pari kuvaajaa, Ulla ja Karoliina. Kamerana toimi Irjan 70D, jossa putken polttoväli 18-135, mikäli jotakuta kiinnostaa.

Ratsukseni sain ponimitoissa olevan 146cm korkean eestinheppa Aksun. Aksu oli oikein nätti tumma poniruuna, ja muistutti oikeastaan etäisesti Aabraa. Hän oli todella kiltti hoitaa, ja varustaminen kävikin nopsasti, kun orjuutin meidän kuvaajat auttelemaan mua (vaikka todellisuudessa taisin olla muiden edellä)


Tunti aloitettiin kentällä, jossa Aksu tuntui hieman hitaalta pohkeelle, enkä ollut tietenkään ottanut raippaa, kun ajattelin ponin olevan jotenkin kuumuvaa sorttia, sillä vakivarusteena hänellä oli martingaali. Noh Ulla kävi kipaisemassa mulle raipan, mutta en ehtinyt sitä kentällä edes käyttää, kun lähdettiin samalla maneesiin sateen yllättäessä meidät.


Matkalla maneesiin poni taas tuntui siltä, että se pomppaa ihan juuri ilmaan ja saa kunnon sätkyt. Ei se kuitenkaan mitään tehnyt, maneesissa se oli heti alkuun reippaampi, luultavasti vähän hämmentyneenä kun paikka vaihtuikin yhtäkkiä. Jatkettiin siellä ensimmäistä ravitehtävää, jota ehdittiin vasta aloitella kentällä. Tehtiin kevyessä ravissa pääty-ympyrät, joilta lävistäjälle suoraan ilman uralla käymistä ja lävistäjillä lisättyä ravia. Tehtiin siis ikäänkuin kahdeksikkoa ylimääräisillä ympyröillä. Tehtävässä ei ollut niin tarkkaa, että pääty-ympyrä tehtiin vain kerran, vaan pikemminkin hain itse ponia paremman tuntoiseksi useamman ympyrän ajan, joiden jälkeen vasta lähdin lävistäjälle.

Seuraavaksi muutettiin tehtävää siten, että ympyrät tehtiin laukassa ja lävistäjä käynnissä. Tämäkin sujui oikein mukavasti, vaikka oma kunto meinasikin jo tässä vaiheessa loppua kesken. Muutaman kerran tehtävää toistettiin, kunnes käveltiin hetki ja vaihdettiin kunnon työskentelyyn.


Tästä jatkettiin tehtävällä, jossa tallinpuolen pitkäsivu mentiin avoa, päätyihin niin pienet voltit, kuin omalla ratsulla oli mahdollista ratsastaa sen työskennellessä kunnolla ja toisella pitkällä sivulla väistettiin ensin jonkinmatkaa keskelle ja takaisin uralle. Tätä muotoiltiin vielä niin, että viimeisestä askeleesta väistöä tuli nostaaa laukka ja tehdä laukkaympyrä päätyyn. Muuten tehtävä tehtiin harjoitusravissa.

hups jalka seikkailee missä sattuu ja nätti suusta vetäminen. Tässä menossa väistö.

vino?
Tämän sujuessa hieman vaihtelevalla menestyksellä, otettiin väliin stoppi ja tehtiin tehtävää ihan vain käynnissä ja vaihdettiin suunta. Tehtiin kaikki harjoitukset käynnissä parikertaa läpi ja jatkettiin toiseenkin suuntaan ravissa. Tän käyntipätkän aikana mulla suju avot ja väistöt tosi hyvin, mutta heti raviin otettaessa pakka levis jostain syystä. 


Tunti oli kokonaisuudessaan oikein mukava ja töitä sai tehdä ihan kunnolla! Tuli taas huomattua, kuinka tärkeetä mulla ois ottaa astmalääkkeet säännöllisesti, kun hapensaanti meinas loppua välillä kesken.  Jospa  vedän tässä ennen leiriä sellasen itteni parannus jakson, alan kuntoileen vähän enemmän taas ja hoidan lääkityksen kuntoon, niin ehkä en kuole leirillä.  

Tykkäsin aksusta oikeastaan yllättävän paljon, vaikka luulin etten poneilla enää halua mennä. Voisin mennä uudelleenkin, mutta meidän leirillä on aikapaljon pienikokoisia ratsastajia, jolloin todennäköisesti en pääse tän ponskin selkään. Ehkäpä käyn vielä toisella tunnilla Sarilla kesän aikana. En oo varma hyppäänkö hevosen selkään enää ennen leiriä, mutta mikäli ratsastamassa käyn, niin lupaan päivitellä tänne! Oon siis tosiaan menossa Sarille leirille 10.-14.7. ja meidän leiri on siis treenileiri. Rankkoja tunteja odotellessa!

Hyvää kesän jatkoa teille, ja törmäillään viimeistään leiripostauksen muodossa! :)