maanantai 7. syyskuuta 2015

#4 Edes hieman pomppuja!

Heippa! Perjantaina olin siis jälleen tunnilla, kuitenkin ensimmäistä kertaa estetunnilla kyseisellä tallilla. Ratsuna minulla oli jo ennestään tuttu tammuli Sintti. Enhän mä sitä mitenkään hirveen hyvin vielä tunne, tai osaa ratsastaa, mutta ainakin tiedän vähän sen metkuista. Varoitan jo nyt, että postaus on melko lyhyt materiaalin ja tehtävien vähäisyydestä johtuen!

tyylikäs könö ja laadukas videocroppi!
Aloitettiin ihan puomityöskentelyllä. Tultiin kolmen laukapuomin linja, jonka jälkeen tehtiin voltti vihreäkeltaisen puomisarjan ympärille oikealla puolella. Tästä jatkettiin vielä toiset kolme laukkapuomia. Puomien jälkeen vaihdettiin laukat, joko suoraan, tai ravin kautta ja tultiin vihreäkeltaiset laukkapuomit, jälleen kerran voltti toisen puomisarjan ympärille vasemmalla ja jatkettiin loput kolme laukkapuomia. Tätä on tosi vaikea selostaa, joten siksi kuva selventämässä.



Seuraavaksi nostettiin puomit pikkuristikoiksi ja tultiin ne kerran/pari. Samalla kaavalla jälleen. Tässä hepalla innostus alko vähän nousta enemmänkin. Olin kyllä ihan hukassa nuissa hypyissä! Tän jälkeen nostettiin muistaakseni suoraan noin 60cm pystyiksi ja tultiin edelleen samalla kaavalla. Tässä mulla tuli tuolle ekalle esteelle ihan mielettömän kivan tuntonen hyppy ja hevonenkin oli oikein kivasti kuulolla. Toisella esteellä taas jäykistyin jotenkin ihan hölmösti ja jalat heitti taakse ja vartalo eteen.




Mun kuvaaja ei vissiin ihan handlannut tuota kuvaamista, joten mulla on näemmä vaan yhdestä hypystä videoo, ja sekin oli tuosta viimeisestä ja kaikista epäonnistuneimmasta. Noh, huomaattepahan ainakin, että eioo ihan tuttua tuo puoliverisellä hyppääminen suokkien ja ponien jälkeen!

En osannut muutenkaan perjantaina istua oikein ollenkaan. Alussa kun laukattiin, tuntui että en osaa istua perse penkissä, mutten myöskään kevyessä istunnassa ja pompinkin vähän miten sattuu. Älkää siis kuolko tuota istuntaa katsellessanne! Oppimassahan tuolla ollaan :)






Olin ilmeisesti jokseenkin väsynyt, sillä pitkästä aikaa oli taas alkaneet koululiikunnat ja mulla oli edelleen mm. jalat ihan jumissa. Tuntui etten saanut hevosta oikein kuulolle ja välillä taas reagoimaan pohkeeseen.

Jotenkin mua jäi kuitenkin harmittaan, kun ei ehditty ottaa oikein kunnolla hyppyjä. Pitääpä varmaan varata yksityistunti esteiden merkissä joku päivä, että ehtis homma alkaa paremmin rullaamaan. Ensiviikolla ei tosiaan ole tuntia jostain syystä, mutta sen jälkeen jatkuu taas normaalisti.

2 kommenttia:

  1. Laukka näyttää tosi vaikeelle istua:D mutta kun vain harjottelee nii istuminenkin rupee onnistumaan!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin se vähän olikin :D En oikeen tiiä miten olin niin hukassa, tuo laukkakin oli tälläkertaa jotenkin sellasta ylöspäin pomppaavaa eikä eteenpäinvievää. Ja tosiaankin pitää harjotella enemmän tuon istunnan kans! Kiitos paljon kommentistasi :)

      Poista