perjantai 18. syyskuuta 2015

#5 Centered riding -tunnilla.

Heippa! Maanantaina kävin tuttavieni Ronjan ja Siljan äidin pitämällä Centered riding tunnilla. Tunti tuli tosiaankin tarpeeseen ja sainkin oikeastaan ekaa kertaa ikinä elämässäni jalat rentoutettua ja pysymään ne jalustimilla laukassa.



Ratsuna mulla oli oikein miellyttävä suomenhevosruuna E.V Jalotähti. Tähden piti olla laiska, mutta sillä oli ilmeisesti hyvä päivä, sillä se liikkuikin oikein reippaasti ja sainkin pidätellä sitä melko lailla.

En viitsi tarkemmin selostella miksi ja miten mikäkin tehtiin, mutta sepostelen kuitenkin jotain, ettei postaus jää aivan kuvien ja videon varaan. Syy tälle on, että en oikein tiedä saako näitä Centered riding juttuja viedä eteenpäin aivan ilmaiseksi kaikkien nähtäville :)


Aloiteltiin kuitenkin tekemällä maastakäsin jaloille, selälle ja käsille verrytelyn, jonka jälkeen selässä nostettiin jalat etukaaren päälle. Tässä yritettiin hakea kumpaakin istuinluuta samantuntoisiksi. Sen jälkeen jokainen vuorollaan kävi opettajan luona rentouttelemassa jalkoja. Ne jotka eivät olleet "jalkojen rentoutuksessa" kääntelivät kädet sivuilla ylävartaloaan puolelta toiselle.

 Tämän jälkeen alotettiin tehtävällä, jossa kevennettiin 6 askelta, ja oltiin kevyessä istunnassa 6 askelta. Tätä tehtiin jonkin aikaa, ja pidettiin kävelytauko ja vaihdettiin suuntaa. Sen jälkeen mulle muutettiin tehtävää niin, että 6 keventäen, 6 kevyessä istunnassa ja 6 perusistunnassa. Ronja tosiaan meni ilman satulaa ja mulla oli tasaisemmat askeleet omaava polle alla, kuin Siljalla, joten Silja ja Ronja jatkoivat samaan malliin kuin aiemmin.  Sitten tultiinkin kerran käynnissä nelikaarinen kiemuraura ja ravissa kolmikaarinen.

Tän jälkeen taidettiinkin siirtyä minä ja Ronja toiseen päätyyn tekemään erikokoisia pääty-ympyröitä ja Silja meni toiseen päähän ottamaan laukkaa. Jokainen vuorollamme käytiin toisessa päässä laukkailemassa. Minä laukkasin aluksi liinassa, ihan vaan kun halusin kerrankin keskittyä vaan istumaan. Senjälkeen otin vielä toiseen suuntaan omin avuin laukkaa. En oikeen saanut kiinni laukan tahdista, mutta silti onnistuin istumaan selässä oikein hyvin entiseen verrattuna.

Lopussa palasin vielä hetkeksi pääty-ympyirelemään ja yritin tehdä vähän avoa. Ainakin selkään se tuntui onnistuvan oiken hyvin ja heppakin tuntui tosi kivalta!

Kaikenkaikkiaan oon tosi tyytyväinen, että menin tunnille. En oo koskaan ollut noin rento hevosen selässä samalla vaikuttaen siihen. Eihän heppa missään peräänannossa mennyt, mutta oli tosi kivasti kuulolla. Tuollasta fiilistä haluan tästälähin hevoselta. Kevyt suusta ja hyvin pohkeella.

Todellakin aion mennä joskus uudestaan :)










6 kommenttia:

  1. Missä tallainen paikka on? Jos kiinnostaa niin käy katsomassa mun blogi, saman alueen hevostelijoita ollaan :)

    www.hansaslife.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Pattijoella sijaitsee. Googlaamalla ratsastusterapia P. Tuomivaara löytyy yhteystietoja, mutta en oo varma pitääkö hän näitä Centered riding -tunteja muutakuin tuttaville. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei! Me asustellaan myös Ressun ja Heikin kans Pattijoella. :)

      Poista
    2. Aivan! :) Oot näemmä yrittäjä! Minäpäs jään seurailemaan sun blogia, vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta!

      Poista
  3. Ihan kivantuntuinen blogi sulla! Kivan paljon videoita sulla blogissa :) Tsemppiä kovasti tulevaan, ja mukavaa syksyn/toivon mukaan pian talven jatkoa sulle ja hepoille!

    VastaaPoista