perjantai 8. heinäkuuta 2016

#21 Hyvää, huonoa ja vähän siltä väliltä.

Eilen torstaina 7.7. lähdettiin jälleen matkaamaan kohti Oulua. Siellä kaarrettiin saman tallin pihaan, kuin viimeksi - Äimäraution ratsastuskoululle.

Alunperin meillä oli tarkoituksena Irjan kanssa ratsastaa samalla tunnilla, mutta työntekijöillä oli käynyt sekaannus ja Irja ei sitten ollutkaan mahtunut mukaan. Noh, Irja siirtyi sitten kameran taakse ja minä menin varustamaan ratsuani. Tästä voikin päätellä että kuvat jälleen hänen käsialaansa! 

Ratsuna mulla oli tälläkin kertaa ihanaakin ihanampi Bella. Mulla oli jostain syystä tosi paljon ongelmia sen varustamisessa, joten Irja saikin sitten laittaa sille suitset päähän. (mä en ihan oikeasti vaan yltänyt :D)


Bella on siitä mulle harvinainen ihastus, että se ei oo mikään kaikista menevin hevonen. Sitä saa välillä ratsastaa ihan kunnolla eteen ja varsinkin käynnissä se liikkuu mun alla todella tahmaisesti, kun en oo noilla estetunneilla saanut työstettyä sitä käyntiä. Laukassahan me pääosin hypätään.

Verkkailtiin siis itsenäisesti, ja olin ilmeisesti vähän hidas verkkaamaan, sillä jo mun ensimmäisen laukkapätkän jälkeen alotettiinkin tehtävää. Mulle on kuitenkin tärkeetä se, että en lähde liian nopeasti tekemään ravi- tai laukkatyöskentelyä, varsinkaan kun tulossa on hevoselle varmasti rankka estetreeni. Vaikka se verkka venyis ja hyppyjä ehdittäis ottaa vähemmän, niin silti verkkaan heppani mielummin tarpeeksi rauhalliseen tahtiin. 


Ekana tehtävänä meillä oli siis ihan vaan yksittäinen ristikko ponnistuspuomilla. Lähdettiin tulemaan sitä vasemmasta kierroksesta ravissa parikertaa. Bella toimi tässä ihan hyvin, joskin ekalla kerralla otti aika järjettömän tuntoisen loikan. Toisella kerralla tahtikin oli vähän reippaampi, jolloin hyppykin sujui sitten paremmin. 


Hetken kun oltiin verkkaristikkoa tultu, niin alettiin tulemaan samassa suunnassa seuraavaa tehtävää. Linjalla oli kavaletti, ravipuomit ja toinen kaveletti. Lähestyttiin ensimmäistä kavalettia laukassa, otettiin senjälkeen raviin ja harjoitusravissa tehtiin ympyrä puomien ja kavaletin väliin. Tästä vielä ravipuomit, joiden jälkeen laukannosto ja laukassa samanlainen ympyrä puomien ja toisen kavaletin väliin, josta kavaletin yli laukassa. Allaolevasta kuvasta näätte varmaan paremmin idean.

Tää sujui ihan ok. Ekalle kavaletille tuli aluksi tosi huonoja hyppyjä ja pari kertaa jyrättiin se ihan kunnolla. Kaks viimestä kertaa tais kuitenkin sujua jo paljon paremmin. Raviin siirtyminen oli mulle hieman vaikee, sillä siinä piti toimia niin nopeesti ja istunnalla mä en sitä raviin niin nopeasti saa, joten ohjasta piti ottaa vähän enemmän. En kuitenkaan omasta mielestä joutunut ottamaan kovin lujasti, joten siitä plussaa. Ravipuomitkin meinattiin sekottaa ihan kokonaan. En hahmottanut yhtään, mitä vauhtia meillä niille piti tulla ja tultiinkin aluksi ihan liian reippaasti. Välit oli niin lyhyet, että ravi sai olla tooosi rauhallista. Laukannosto suju tähän suuntaan ihan hyvin, ja jälkimmäiselle kavaletille tuli kokoajan ihan hyviä hyppyjä. 

Vaihdettiin suuntaa, ja tultiin sama toisesta suunnasta. Oikea laukka on Bellalle ilmeisesti vaikeempi, joten jouduttiin monesti nostamaan jo ennen ekaa kavalettia laukka uudestaan. Hypyt suju ihan hyvin, ravipuomit myös. Selvästi alko olemaan jo jonkinlainen käsitys siitä, miten tätä heppaa pitää missäkin tilanteessa ratsastaa. Ainut ongelma meille oli ravipuomien jälkeinen laukannosto. Taisin nostaa laukan liian nopeasti niiden jälkeen, jolloin se tais olla jokakerralla väärä ja sitä siinä sitten vaihdeltiin välillä jopa toista ympyrää tehden. 



Samaan suuntaan lähdettiin tulemaan linjaa hieman muutettuna. Ravipuomeista tehtiin okseri, aluksi melko pieni. Ihan aluksi tällä tehtävällä tultiin välit viidellä laukalla, eli suht. normitempoista laukkaa Bellalle. Tätä tehtiin niin kauan, kunnes molempiin väleihin sai kaikki sujumaan sen viisi askelta. 


Muutettiin tästä niin, että laukkoja otettiin väleihin vain neljä. Bellalle laukkaa piti venyttää ihan kunnolla, ja siltikään ei taidettu saada ekaan väliin sujuvasti neljää kuin kerran. Musta tuntu ihan tosissaan joltain sukellusharrastajalta siellä selässä, kun pari kertaa tultiin oikeasti ihan mielettömän lujaa, mutta silti laukka ei osunut kunnolla ja yritin vaan parhaani mukaan olla hypyssä mukana. Kuvista katsottuna en ihan niin järkyttävältä näyttänyt kun luulin, ja jalkakaan ei heitä kamalan taakse. Olin kuitenkin ihan mielettömän tyytyväinen ponskiin, kun päästiin ainakin kerran siihen neljään laukkaan. 

tässä vielä viidellä laukalla  ja okseri pienempänä
Tässä okseri n. 70cm ja mentiin lujaa!!
Loppuraveissa fiilistelin vaan, kuinka kivalta heppa voikaan tuntua. Istunta mulla oli kyllä siinä ihan hukassa. Istun ns. kananperseistunnassa kun keventelen. Eli siis selkä notkolla, pylly takana ja ylävartalo edessä. Nättiä eikö? Loppukäyntienkin aikana ajattelin vaan, etten halua edes tulla alas. 



molemmat ihan kartalla
Oon luullut, etten koskaan enää törmää yhtä kivaan hevoseen, kuin Linda, mutta näemmä törmäsin. Pakkohan tuonne on vielä jossain välissä eksyä Bellaa moikkailemaan, ja pääseehän tuota  äimiskällä hyppäämään hyvään opetukseen. Enskerralla taidan tosin varata koulutunnin, jospa pääsisin Jaanan oppeihin parantamaan mun ratsastusta. Siitä ei vaan oo tietoa, että millonkahan raaskin tuollaseen hupiin laittaa rahaa taas!

Kuten viime postauksessa sanoin, niin ylihuomenna on lähtö Sarille. Leirillä näkyillään taas Irjan kanssa, ja onhan siellä paljon muutakin porukkaa ja kaikki meidän leiriporukasta on kyllä osoittautunu toosi kivaksi ainakin whatsapp -ryhmän perusteella, Ronja ja Silja muutenkin mitä ollaan tavattu. Leiriltä saatte kuulumisia viimeistään, kun kotiudun, mutta saatampa päivitellä ainakin blogin instagramiin vähän kuvia sepostuksineen.

Onkos mun lukijoilla tulossa tälle kesälle heppaleiriä? Minne ja milloin olette menossa, sekä mitäs ootatte leiriltä? Itse odotan rankkoja treenejä ja paljon hauskoja hetkiä!

maanantai 4. heinäkuuta 2016

#20 Hyppytunti äimärautiolla

Milo. Kuva napattu Äimiskän nettisivuilta tiedoista. TÄÄLTÄ
Ihan ensimmäisenä, kuvista kiitokset ihanalle Irjalle. Löytyy instagramista @hunt.zilla !

30.6. Saavuin ukkosmyrskyn saattelemana Äimärautiolle. Tallissa mua odotti ystäväni Irja, ja mulle jaettu ratsu Milord - "Milo" - seisoskeli karsinassaan. Alettiinkin heti kasaamaan varusteita karsinan eteen, sillä oltiin aikataulusta hieman jäljessä. Ennen kuin alettiin harjailemaan ponia, niin käytiin rakentamassa parit esteet maneesiin.

Hoitaessa Milo oli oikein kiltisti ja saatiinkin se melko nopeasti valmiiksi kahdestaan. Ensimmäinen ongelma tuli vastaan kun tallista piti lähteä maneesille. Pariovista vain toinen ovi avoinna, mutta sen kohdalla oli muoviset kärpäsläpät. Kokeiltiin muutaman kerran ponin kanssa mennä siitä läpi mutta totesin, että eihän tää tuosta mene. Meinasin jo vähän panikoida, mutta tajusin kuitenkin kokeilla toista ovea ja sehän aukesi myös. Päästiinkin turvallisesti maneesiin, ja siellä nousin penkiltä selkään, sillä Milolla olikin lampaankarvasatula.

Hetken aikaa käveltyäni aloittelin ravaamaan, mutta hoksattiin siinä vaiheessa että poni ontuu toista etusta, joten hyppäsin alas ja käytiin hakemassa mulle toinen ratsu. 


Tälläkertaa se oli appaloosatamma Bella. Karsinasa hepo näytti vähän hapanta naamaa, luultavasti koska keskeytettiin sen kauneusunet. Mua vähän jännittikin nousta sen selkään, mutta selkään päästyäni jännitti vielä enemmän. Tamma oli kuulemma herkkä, ja luulin lentäväni alas sieltä heti.


Aloiteltiin todella nopeasti ravailemaan, sillä muut teki jo tehtävää. Jonkinaikaa ravailtiin ja totuttelin hevoseen, ja sitten otettiinkin jo laukkaa ja aloin tulemaan samaa tehtävää kuin muutkin.
haha siis tuossa tekstin ala ja yläpuolella olevat
 lilat viivat ei oo esteitä, vaan
 laitoin tuohon kuvaaamaan linjaa.
Lähdettiin tulemaan vasemmassa kierroksessa laukassa toisen pitkän sivun linjaa, jossa ihan aluksi kaikki oli vaan puomeina. Aluksi kaksi puomia innarivälillä, jonka jälkeen väliin piti saada 6 taikka 5 laukkaa ja taas puomi. Ihan ekalla kerralla en tukenut tarpeeksi ekojen puomien aikana, joten tiputtiin raville ja en sitten alkanut välissä nostamaan laukkaa uudestaan, sillä Bellalle oli ilmeisesti laukannostot suoralla vielä hieman vaikeita. Tultiin toisen kerran ja tällä ei taidettu saada askelta sopimaan väliin, mutta kolmannella kerralla väliin saatiin 5 laukkaa.

Vaihdettiin suuntaa ja tultiin samaa toisesta suunnasta. Kohta vaihdettiin väliin vain neljä laukkaa, eli tässä vaihdettiin tosi sujuvaan laukkaan. Pian päädyn puomi nostettiin kavaletiksi, tultiin parikertaa ja senjälkeen myös sitä edeltävästä tehtiin ristikko.

Otettiin jonkinverran välikäyntejä, ja vaihdettiin suuntaa. Alettiin tulemaan toisen pitkän sivun jumppaa. Aluksi esteet oli ristikkoina, mutta nopsaa ne nostettiin pystyiksi. Mulla oli ihan toosi paljon hakemista tuon hepan kans, että miten siellä tulee esteen päällä istua ja miten saan sen tuotua esteelle sopivaa tahtia. Aluksi tultiin liian hitaasti, ja kohta tultiin liian reippaasti mutta loppua kohti homma lähti paraneen kokoajan. Ihan viimeisenä tulin linjan kaksi kertaa peräkkäin, jolloin jumpan viimeinen oli aluksi pystynä, ja toisella kerralla okserina. Korkeutta huimat 65cm. (Se tuntu ja näytti selästä kyllä tosi pelottavalta kun homma ei ollut sujunut oikein kunnolla.) Tän viimesen tehtävän aikana tulin ainoat omasta mielestäni hyvät hypyt koko tunnin aikana. Olin suht hyvin esteen päällä mukana, askel sopi jumpalle tullessa, eikä vauhti hyytynyt välilläkään.

Ekoja kertoja jumpalla
Jumpalla hieman edistystä.
Viimeinen hyppy (?)
Ponista tykkäsin kyllä todella paljon. Se oli hieman puoliverisen tuntoinen, mutta silti siinä oli jotain kylmäverisen piirrettä. Ravi Bellalla oli oikein kiva, ja en ois halunnut lopettaa loppuraveja ollenkaan. Siihen oon ihan tyytyväinen, että mun käsi ei noussut liikaa missään vaiheessa, ja jalustimet pysy jalassa muutamaa alkutunnin kommellusta lukuunottamatta. Jos menen uudestaan äimärautiolle, niin toivoisin kyllä ehdottomasti samaa heppaa. En sillä osannut hyvin ratsastaa, mutta todellakin haluaisin oppia. Koulutuuppailut olis varmasti todella kivoja tällä tammalla. Esteet ei tosiaan noussu isoiksi, mutta oon ihan tyytyväinen siihen, sillä en ois kyllä tuota isompia halunnut edes hypätä, senverran huonosti kuitenkin ratsastin.


Tällä viikolla menen joko torstaina jälleen ouluun, taikka perjantaina maaseutuopistolle ratsastelemaan, joten kannattaa seurailla blogia! En oo varma kirjoittelenko tunnista ennen ensiviikkoa, sillä sunnuntaina on lähtö leirille Sarille ja haluan viettää aikaa nyt perheen kanssa ennenkuin lähden viikoksi heppojen pariin. Koneen otan leirille mukaan, joten siellä viimeistään kirjoittelen!